Marcel Reich-Ranicki: Eurooppalainen (2001).
Marcel Reich-Ranicki (s. 1920) oli 20-vuotias berliiniläinen opiskelija, kun hänet karkotettiin Puolaan. Oli vuosi 1942. Poliisi tuli ovelle ja käski pakata tavarat, aikaa muutama minuutti. Kirjafriikki Marcel ei kiireessä ehtinyt valita muuta, kuin kaksi kirjaa, siinä kaikki. Natsi-Saksa toteutti rotulakejaan pakkosiirtämällä juutalaiset Puolan kaupunkeihin odottamaan lopullista ratkaisua.
Reich-Ranickit joutuivat Varsovaan, jonne oli jo eristetty ghettoalue. Elämä korkeiden muurien sisään suljettuna on oma hämmästyttävä tarinansa, mutta se, että Marcel pääsi tarkkaan vartioidusta portista arjalaiselle puolelle, on ihme. Ystävät muurin ulkopuolella järjestivät turvapaikan, joka ei aluksi vaikuttanut kovin lupaavalta – juopon ja arvaamattoman pariskunnan omistama hökkeli laitakaupungilla.
Marcel vietti päivät lattian alle kaivetussa kuopassa ja öisin hän kääri keittiössä savukkeita torimyyntiin. Välillä isäntäväki tuli huonolle tuulelle ja uhkasi ilmiantaa suojattinsa. Marcel oli huomannut, että kumpikin rakasti kansansatuja ja keksi, että hänen mieleensä tallentuneet sadat kiehtovat jutut odottivat kuulijoita. Tupakkakoneen ääressä hän kertoili oopperoiden, elokuvien ja romaanien juonia, antiikin taruja, maailmanhistorian tapahtumia, kaikkea mitä mieleen tuli, ja menestys oli taattu. Lukutaidoton aviopari sai viihdykettä ja juutalaispoika selviytyi holokaustista.
Marcelin sota-ajan vaiheissa on arkkityyppisiä aineksia, siksi se on kuin satu. Ihmiselle on tärkeää voida eläytyä ja samastua johonkin, joka voisi olla kuka tahansa, mutta joka yltää tavallisuuden yläpuolelle. Vallalla ollut pahuus oli vähällä hukuttaa viattoman nuoren miehen, kunnes hän viime tingassa kohtasi odottamattoman hyvän ja pääsi lopulta vaikeuksien kautta voittoon. Hänen sisaruksensa ja vanhempansa ahdettiin karjavaunuun, joka vei heidät parin tunnin matkan päähän Treblinkan tuhoamisleirille. Edes valokuvia heistä ei jäänyt, vain muistot.
Myöhemmin Marcelista tuli Saksan arvostetuin kirjallisuuskriitikko, kuinkas muutenkaan. Ennen sotaa hän opiskeli kirjallisuutta ja arvosti yli kaiken saksalaista kulttuuria, sen kirjailijoita, filosofeja, säveltäjiä. Traagista oli, että saksalaisen klassismin ihailijan juutalaisuus oli niin halveksittavaa, että häneltä riistettiin ihmisarvo. Vietettyään sodan jälkeen joitakin vuosia Puolassa hän palasi Saksaan ja loi hienon uran kirjamaailmassa. Hän on sanonut olevansa puoliksi saksalainen, puoliksi puolalainen ja kokonaan juutalainen, jonka todellinen kotimaa on kirjallisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti