Paljasta ytimeen saakka

T. S. Eliot: Autio maa (Waste land 1922)

Amerikkalais-englantilainen Thomas Stearns Eliot (1888–1965) oli new criticismin, uuskritiikin, perustajia. Keskeisiä tässä suuntauksessa ovat lähiluku ja tarkka kieli – seikkoja, jotka olivat minulle uutta, kun ensi kerran luin Aution maan Turun yliopiston kurssilla. Siitä oli tullut tekijänsä tunnetuin teos ja sillä oli huomattava vaikutus myös suomalaisten 1950-luvun modernistien tuotantoon ja kirjallisuuskäsityksiin. Suomalainen käännös saatiin 1949.

Ruma ja kaunis tasaveroiset

Eliotin säkeet luotaavat ensimmäisen maailmansodan synnyttämää kulttuuripessimismiä, pysähtyneisyyttä ja yleistä pettymystä ihmiskuntaan. Sana ´waste´ tarkoittaa luonnostaan autiota, tuhoutunutta ja sen kantasana ´vastare´ merkitsee hävittämistä. Sodassa kaatui noin kahdeksan ja puoli miljoonaa sotilasta.

Eliot näkee maailman pirstaleisena, mikä on myös postmodernismille tunnusomaista. Hän sivuuttaa valtavirtaan kuuluvan musiikillisuuden ja runokielisen soinnillisuuden ja pitää keskeisenä niiden taustalla olevaa tunnetta. Autio maa rakentuu vastakohdille ja arvaamattomille paralleeleille, jollaisena näen esimerkiksi kuvauksen erään kulttuurin kuihtumisesta, ja kuitenkin läpi kajastaa nuoruus ja uudelleen syntymisen mahdollisuus.

Aution maan kieli ja kuvasto on täynnä arkisia yksityiskohtia, se on kuivan toteavaa ja epälyyristä. Kaunis ja ruma ovat yhtä käyttökelpoisia, mutta arkisuuskaan ei ole itsetarkoitus, vaan ilmaisun väline. Sellaista ei ollut aikaisemmin totuttu ottamaan vastaan runokielessä. Eliot jättää runoihinsa olennaisimman: ”Olen kauan halunnut kirjoittaa runoutta, joka on paljasta ytimeen saakka, vailla runollisuutta, päästä runouden tuolle puolen, sen läpi.”

Taidemaalari Otto Mäkilän surrealistinen maalaus Poesie (1938) – kevään väreineen – oli aikansa merkkiteos, jonka lumo ei haihdu. Mäkilä, kuten Eliotkin, pyrki uuteen, syvään, persoonalliseen ja omaehtoiseen ilmaisuun: "Huomasin, ettei kannata maalata metsälampea, jonka voi kuvata kameralla, vaan jotakin suurempaa, yliluonnollista. On kyettävä etsimään tunnetta." Tunteen ilmentäminen oli myös Eliotille tärkein lähtökohta.

Talvi piti meidät lämpiminä

Autio maa alkaa keväisillä kuvilla, joissa on vielä muistumia talvesta – kaikki tämä valmistelee kuivuutta, jonka jälkeen uusi elämä voi alkaa. Katsoin ensimmäisen maailmansodan aikaan sijoittuvan Mustarastas laulaa -tv-elokuvan, ja sen luonnonkuvissa oli mielestäni voimakas yhteneväisyys Aution maan alun säkeiden kanssa.

Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää / sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa / muiston ja pyyteen kiihoittaa / uneliaita juuria kevätsateella. / Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla / maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä / elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin. 
/…/
Mitkä juuret juurtuvat, mitä oksia versoo / tässä sorassa ja rojussa? Ihmisen lapsi, / sinä et osaa vastata, et arvata, sillä sinä tunnet vain / joukon kuvia, suomivan auringon pirstomia, / täällä, missä kuollut puu ei tarjoa siimestä, / ei sirkka lievitystä / eikä kuiva kivi veden solinaa.
(Suom. Lauri Viljanen.)

Kuivuuden kuvauksessa on myyttistä, jopa vanhatestamentillista taustaa: uhri on annettava ja vanhan väistyttävä uuden tieltä. Samoin on ajatellut Fjodor Dostojevski, joka käyttää arkkityyppistä ideaa vehnänjyvän kuolemasta vertauksena sielun uudelleensyntymisestä. Runoon pääsee sisään tutkimalla sen johtoaiheita taipuisina ja muuntuvina teemoina.

Nähdäkseni Autiolla maalla on yhteneväisyys Sergei Prokofjevin balettiin Kevätuhri (1913). Kaksiosaisen baletin tarinallinen rakenne on samanlainen. Ensimmäisessä osassa ovat kevään ennusmerkit, viisaiden vanhusten kavalkadi ja maan tanssi, toisessa osassa nuoruuden esiintulo ja uhritanssi.

Ontot miehet

Olemme ontot miehet / olemme täytetyt miehet / yhteen nojaten / päät täynnä olkia. Voi! / Kuivuneet äänemme, kun / yhdessä kuiskaamme / ovat heikot ja tarkoituksettomat / kuin tuuli kuivassa ruohossa / tai rottien askeleet lasin siruilla kuivassa kellarissamme. (Suom. Kai Mäkinen.)

Varjo-olennot vesijättömaalla, elämän ja kuoleman välissä, ei kenenkään -maalla. Maisema on tuttu maailmansodan raatelemista taistelukentistä. Tällä Eliot tuo esiin ihmiskunnan rappion ja kulttuurin pirstaleisuuden. Olennot ovat sodan jälkeisten ihmisten autiomaasieluja, haljenneita vehnänjyviä ja valmiita syntymään uudestaan.

Third man factor – kolmannen henkilön teoria

Ihminen voi aistia jonkin häntä auttavan fyysisen olennon läsnäolon. Juuri tuo kohta on kiehtovin ja salaperäisin, siksi palaan siihen aina, kun selailen tätä kirjaa. Teoria on nimetty seuraavien säkeiden mukaan:

Kuka on se kolmas, joka aina käy sivullasi? / Kun lasken, vain minä ja sinä olemme yhdessä / mutta katsahtaessani valkoiselle tielle / aina eräs käy sivullasi, liukuen eteenpäin / kietoutuneena ruskeaan vaippaan, pää peitossa / en tiedä mieskö vai nainen / – mutta kuka on toisella puolellasi?
(Suom. Lauri Viljanen.)

Moni uskoo, että kyseessä on suojelusenkeli. Toiset puhuvat kuolleesta sukulaisesta, kolmannen mielestä taustalla on aistiharha, jonka saa aikaan stressaava tilanne. Yleensä aistimus koetaan kuitenkin myönteiseksi. Jokin voima opastaa ihmistä antamalla selviä ohjeita hädän hetkellä ja saa hänet ponnistelemaan.