Muiden seura on ihanaa mutta se voi viedä voimat

Linus Jonkman: Introvertit – työpaikan hiljainen vallankumous (2015)

Kirja alkaa introvertin kauhukuvauksella. 
”Avajaisjuhlat olivat itsetehostuksen orgiat. Paikalla tungeksi nuoria trendileijonia raitaneuleissaan, paksusankaisissa rilleissään ja panamahatuissaan. Oli solariuminpunakkaa keski-ikäistä mediaväkeä, joka yritti käydä parikymmentä vuotta nuoremmasta. Poskisuudelmia jakavia, roseeviiniä lipittäviä uraohjuksia parveili kylki kyljessä. Kaikki oli niin hip ja cool, ettei paremmasta väliä. (..) Menestystä janoavat yrittäjät halusivat katsekontakteja ja käyntikortteja, tunnustettujen firmojen edustajat yrittivät kiinnittää huomioni. (..) Paidankaulukseni alkoi kuristaa. Tuntui, että tuhannet silmäparit arvioivat minua. Ihmisvilinässä ei ollut hengähdyspaikkaa.”

Introvertti tarkoittaa sisäänpäin suuntautunutta luonteenlaatua, ja sen vastakohta on ekstrovertti, ulospäin suuntautunut. Toiselle oma ajatusmaailma muodostaa suurimman osan elämäntapahtumista, toiselle taas konkreettinen toiminta todellisessa ympäristössä.  

Linus Jonkman, ruotsalainen kirjailija, kuvittaja ja perheenisä, sanoo olevansa ihminen, jonka olemisessa merkityksellisintä on pään sisäinen maailma. Se ei tarkoita sitä, että hän olisi täysin epäsosiaalinen, sulkeutunut ja kaiken ulkopuolella, sillä hän pitää seurasta, keskustelusta ja yhdessäolosta, mutta vain tietyissä rajoissa. Kanssakäyminen on uuvuttavaa, jos se jatkuu liian kauan, sen sijaan sopiva määrä on antoisaa ja välttämätöntä. 

Viime aikoina mediassa on alettu puhua myös introversiasta; kaavamainen ajattelu alkaa murtua. Kyse on protestista, koska ekstroversiaa pidetään jotenkin parempana ja tavoiteltavampana, mitä hiljaiset eivät enää hyväksy. Tällainen vertailu onkin hyödytöntä ja sortavaa, sillä molemmissa temperamenteissa on puolensa – kumpaakin tarvitaan. Monet lukevat itsensä puoliksi kumpaankin persoonallisuustyyppiin, siinä tapauksessa he ovat ambivertteja.

Jonkmanin tekstissä vuorottelevat teoria, mainiot yhteenvedot, raikkaat kyseenalaistukset ja elävät esimerkit hänen omista kokemuksistaan. Introvertit ovat usein lahjakkaita tutkijoita, koska uuden oppiminen on heille helppoa. ”Kuvitelmat, tarinat ja pohdinnat ovat turvallinen kotilieteni maailmassa, jossa ainainen itsensä korostaminen, ainainen verkostoituminen ja ryhmätyö ovat normeja ja jolloin ulkonäkö myy enemmän kuin sisältö”, Jonkman kiteyttää.

Ulospäin suuntautuneet ihmiset saavat kaiken huomion, koska heidän käytöstään pidetään oikeana ja suhtautuminen on myönteistä. Itsestäni on joskus tuntunut siltä, että kovaäänisimmät levittävät sosiaalista energiaansa niin, että he vievät huoneesta kaiken hapen ja melkein joutuu haukkomaan henkeään. Sellaisesta henkisesti kuluttavasta kokouksesta tai tapaamisesta toipuminen kestää kauan. 

Sosiaalisuuden käsite ymmärretään yleensä väärin. Luullaan, että koko ajan puhuva ja itseään korostava ihminen on sosiaalisesti taitava. Ei ole, hänellä on vain sosiaalisuuden tarve, mikä ei ole lahjakkuutta. Syrjään vetäytyvät ovat seurassa kuuntelijoina, siksi he ovat usein hyviä ihmistuntijoita ja osaavat ottaa muut huomioon. Tämä tuo mieleen Arthur Conan Doylen romaanihenkilön Sherlock Holmesin. Häntä on luonnehdittu tyypiksi, joka näkee sen, mitä muut vain katsovat, mutta hänhän onkin luonteeltaan tarkkailija.